keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Dansukkerin blogihaaste osa 2: Mandariini-karpalohillo


Valmistin Dansukkerin blogihaastetta varten tämän ihanan hillon, jonka resepti syntyi Dansukkerin Hillosokerin avulla aivan kuin itsestään. Halusin jälleen yllättää niin itseni kuin lukijatkin jollain vähän erikoisemmalla reseptillä. Tämä hillo on makeankirpeä ja aivan todella loistava esimerkiksi aamupuuron lisukkeena.

Dansukkerin Hillosokeri on ollut yksi keittiömme korvaamattomista tuotteista jo pitemmän aikaa. Dansukker lähetti minulle ja muille haasteeseen osallistuville bloggaajille kolme tuotetta, jota saimme testailla. Tämänkertainen tuote kuuluu ehdottomasti lemppareihini ja sen avulla säilötään kyllä kaikenlaisia marjoja hilloiksi. Hedelmistäkin saa ihanat hedelmächutneyt Dansukkerin Hillosokerin avulla. Loistava tuote!


Tässä kaikki ainekset yksinkertaisuudessaan.


Dansukkerin Hillosokeri on kerrassaan korvaamaton tuote, joka sisältää hyytelöimistä edistävää pektiiniä. Tulos on loistava ja hillosta tulee kauniin kiiltävää ja sopivan paksuista.


Näissä kuvissa keitän kokoon hilloa. Toisessa kuvassa on mukaan jo sekoitettu 


Tässä valmis hillo, jota kokeilin paahtoleivän päälle. 
Hillon täydelliseen hyytymiseen menee vuorokausi. 
Minä olin kuitenkin hopussa maistelemaan ja kyllä onnistui hyvin!


Seuraavan päivänä hillo olikin jo kiinteämpää ja siinä oli oikea hillon rakenne. Maistelimme mandariini-karpalohilloamme paahtoleivän lisukkeena. Aamupuurokin sai kaveriksi hilloa. Hyvää oli ja karpalot ovat niin terveellisiä, että tällaisen aamupalan jälkeen päivä on mitä parhain! 


Mukavaa loppuviikkoa kaikille!


2 kommenttia:

  1. Kuulostaapa hyvältä hillolta, erilainen ja kiinnostava resepti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tita! Kyllä yritin tässä haasteessa kehitellä jotain erilaista ja hyvää. Toivottavasti onnistuin muidenkin mielestä ja kokeilijoita riittäisi :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)