maanantai 3. helmikuuta 2014

Kolmen suklaan juustokakku


Tämä ihanuus on kopioitu suoraan Pullahiiren resepteistä. Minusta erittäin onnistunut juustokakku maultaan, vaikkakin keksipohjaan ei tullut riittävästi voita. En käyttänyt täytekeksejä, joten voin määrää olisi pitänyt lisätä 25g. Valkosuklaakerros myöskin hieman epäonnistui ja siitä tuli rakeista...mutta, mutta hyvää kuitenkin. Aina ei voi onnistua.

Kolmen suklaan juustokakku

Pohja:
350g Dominoita tai muita vastaavia täytekeksejä
n. 75g voita

Täyte:
1 l kermaa
200g maitosuklaata
200g vaaleaa maitosuklaata
200g valkosuklaata
600g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl tomusokeria
1 rkl vaniljasokeria
9 liivatelehteä
vettä n.1/2dl per kerros
+ 3 rkl kaakaojauhetta

Murskaa keksit pohjaa varten muruksi. Lisää joukkoon sulatettu voi ja sekoita pohjamassa tasaiseksi. Painele seos n. 28cm irtoreunukseen lautasen päällä tai käytä irtopohjavuoasta vain reunaa lautasen päällä. Öljyä vuoka ja tomusokeroi, niin vuoka lähtee kauniisti pois kakun reunasta.
 
Valmista täyte 1: Laita liivatteet paketin ohjeen mukaan likoon kylmään veteen. Vatkaa kerma ja mausta tomusokerilla sekä vaniljasokerilla. Sulata tummin suklaa eli maitosuklaa joko mikrossa tai vesihauteessa. Notkista 200g tuorejuustoa kulhossa ja lisää joukkoon sulatettu (hieman jäähtynyt) suklaa sekä kaakaojauho. Kuumenna 1/2dl vettä kirhuvaksi ja sulata siihen 3 liivatetehteä liossa olleista liivatteista. Kaada liivate ohuena nauhana tuorejuuston joukkoon koko ajan sekoittaen. Lisää lopuksi joukkoon 1/3 osa kermavaadosta joukkoon. Sekoita tasaiseksi ja kaada massa keksipohjan päälle. Nosta jääkaappiin hyytymään seuraavan kerroksen valmistamisen ajaksi.
 
Valmista täyte 2.: Sulata vaalea maitosuklaa ja notkista tuorejuusto kulhossa. Lisää sulasuklaa tuorejuuston joukkoon. Kuulemma n. 1/2 dl vettä kiehuvaksi ja liota 3 liivatelehteä siihen. Kaada liivate ohuena nauhana tuorejuusto-suklaaseokseen koko ajan sekoittaen. Lisää lopuksi joukkoon kermavaahdosta 1/3 osa. Kaada täyte edellisen kerroksen päälle varovasti ja nosta hyytymään jääkaappiin viimeiden kerroksen valmistamisen ajaksi.
 
Valmista täyte 3.: Sulata valkosuklaa ja notkista tuorejuusto kulhossa. Lisää sulasuklaa tuorejuuston joukkoon. Kuumenna n. 1/2 dl vettä kiehuvaksi ja liota 3 liivatelehteä siihen. Kaada liivate ohuena nauhana tuorejuusto-suklaaseokseen koko ajan sekoittaen. Lisää lopuksi joukkoon loput kermavaahdosta. Kaada täyte edellisen kerroksen päälle varovasti. Nosta kakku hyytymään jääkaappiin vähintään neljän tunnin ajaksi, mielellään yön yli. Koristele kakku haluamallasi tavalla.


4 kommenttia:

  1. Tämä on ollut itsellä jo kauan kokeilulistalla, aivan ihana kakku! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli Taru tosi herkullinen! Vaikkakin pieniä mokia sattui kakun teon aikana :)

      Poista
  2. Millaisia on Domino-keksit? En asu Suomessa, eikä nyt muistu mieleen mitä ne ovat.toivottavasti löydän vastaavia.
    Tämä kakku kuullostaa herkulliselta, olenhan suklaan ja juustokakkujen ystävä. Olet koristellut sen todella kauniisti ja tyylikkäästi! Milla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Milla ja kiitos! Dominot on suklaakeksejä, joiden välissä on vaniljainen täyte, oreon tyyppisiä. Aivan todella hyviä ja kyllä jotain vastaavia löydät varmasti. Itsekin rakastan näitä juustokakkuja :) kannattaa ehdottomasti kokeilla.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)