maanantai 15. huhtikuuta 2013

Diabeetikon pullapitko



Tällaisia pullapitkoja valmistui niin monta, että toivon, että ne joku myös syö! :) Meillä nämä ei nimittäin ollut suosiossa. Leivoinkin diabeetikon pullapitkoja mieheni mummolle ja ajattelin, että siellä myös mieheni pappa pitää pullasta ja ei kuulemma haittaisi, vaikka söisikin kevyempää pullaa. Ensiksi ajattelin, että riittää vain sokerin vähentäminen, mutta se liika rasvakin on kuulemma yhtä vaarallista diabeetikolle :(

Pitkot valmistui ja sitten maisteltiin ja niinhän siinä kävi, että meidän kaksivuotias sanoi, että "Pahaa pullaa!" :D mutta ei se minua haitannut, sillä itse maistelin ja olin yllättynyt kuinka hyvää  se loppupeleissä kuitenkin oli. Ihan oikeasti! :) 

Ja sekin on totta, että hiiva syö sen sokerin mitä ohjeessa käytetään, joten se ei jää pullaan. Hiiva kuitenkin tarvitsee oikeaa sokeria kohottaakseen pullataikinan. Syntyy siis täysin sokeriton ja vähärasvainen pulla, kun käytetään myös rypsiöljyä :)

Pullataikinan ohje Hanna-Kaisan ja Tapion ruokasivuilta! Suosittelen! :)



50 g hiivaa
Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää öljy, Hermesetas- jauhe, muna ja suola. 

Alusta taikinaa, kunnes se irtoaa käsistä ja kulhon reunoista. Anna kohota lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi (n. 45 min).  

Leivo taikinasta pikkupullia (n. 50 g/pulla). Anna pullien kohota. Voitele munalla ja paista n. 225 asteessa noin 10 minuuttia.
 
Makeutusaine ei anna ravintoa hiivalle, joten taikinaan on lisättävä hiukan sokeria, jonka hiilihydraatit häviävät kohoamisen aikana.

5 dl rasvatonta maitoa

1 dl ruokaöljyä

1 dl Hermesetas-jauhetta

2 rkl sokeria

1 muna

1 tl suolaa

14-15 dl vehnäjauhoja

1 rkl kardemummaa


 

Kun tein pullapitkoja niin paistoin niitä 200 asteessa noin 20 minuuttia. Taikinamäärästä tulee kaksi tai kolme pitkoa.



15 kommenttia:

  1. Apuva, ei sokeria! Kuulostaa pahalta sokerinarkkarin vinkkelistä... Nyt saattaisin olla Neiti 2 veen kans samaa mieltä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saat maistaa, niin käyt sitten uudemman kerran kommentoimassa E :D Pullapitkoa löytyy pakkasesta!

      Poista
  2. Hei, kiitos tästä ohjeesta. Piti lisätä suosikkeihin. Isot juhlat tulossa, eikä tiedä, jos tällaista ohjetta vielä tarvitsisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Jonna, eipä kestä :) Kiva, kun joku muukin testailisi tätä ohjetta. Kyllä yleensä joka juhlassa joku arvostaa tällaistakin vaihtoehtoa, mutta valitettavasti ne ovat yleensä vain sellaisia, jotka eivät sitten saa syödä sokeria. Toisaalta olisi mukavaa, jos itse olisi diabeetikko, että juhlapöydästä löytyisi jotain sokeritontakin :)

      Poista
  3. Hej Sanna! Här bakas det godsaker i vanlig ordning, du är så duktig!
    Ville tacka dig så mycket för dom fina sakerna du skickade till oss, vi blev så glada hela bunten :)! Jag tackar dig här för jag känner att jag inte riktigt orkar eller har lust att blogga just nu...tror att jag kommer att lägga ner faktiskt...men vi får se :) Tusen Tack Katja med Familj !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tack Katja! Glad jag blir av att höra att ni gillade presenterna :)Förstår att det kan kännas jobbigt med att blogga om man inte är 100% motiverad och bloggvärlden tillåter små pauser men inte så mycket mer...verkligen synd :( Hoppas du fortsätter för jag gillar din blogg enormt mycket! :) Kram på er!

      Poista
  4. Sana sokeritauti on todella harhaanjohtava. Diabeetikko laskee syömänsä hiilihydraatit ja sen mukaan annostellaan insuliini. Rasva on diabeetikolle vaarallisempaa kuin sokeri. Ja itseasiassa peruspulla on kahvipöytätarjottavista suotuisinta diabeetikolle. Tälläistä "diabeetikonpullaa" voisi tietysti kokeilla normaalilla sokerilla ja sitten sillä öljyllä, ehkä näin saataisi makuakin paremmaksi :)
    Tästä mukava infopläjäys: http://www.diabetes.fi/diabetestietoa/ruoka/mita_tarjoan_diabeetikolle
    Sivulta kopioitua: "Suosituksessa painotetaan sitä, että diabeteksen ehkäisyyn ja hoitoon parhaiten sopiva ruokavalio noudattaa pääpiirteittäin koko väestölle suositeltavan terveellisen ruokavalion periaatteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru tästä erittäin hyvästä kommentista. Tämä se juuri on, kun ei ole itse perillä asioista, vaikka kuinka luulee tietävänsä. Lukiessani sokeritaudista minullekin selvisi yhtä sun toista.

      Olen kyllä koko ikäni elänyt tiedostaen mitä diabeetikko "saa" syödä ja mitä "ei", mutta siltikkin uutta tietoa taas tuli niin paljon, että nyt tuntuu siltä, että tässä pitää erottaa myös tyypin 1 diabetes ja tyypin 2 diabetes. En tiedä, mutta serkullani on ollut diabetes syntymästä saakka ja hän ei nyt kestä yhtään sokeria. Käyttää sokerittomia tuotteita niin paljon, kuin mahdollista. Tässä tapauksessa on mukavaa, kun voi tarjota tällaista pullaa.

      Mieheni mummo taas, jolla on aikuisiän diabetes riittää, kun seuraa tilannetta ja syö mahdollisimman terveellisesti. Syö tavallista pullaa, mutta rajoittaa sokerin määrää. Nyt, kun leivoin hänelle tätä pullaa niin hän oli juuri käynyt leikkauksessa ja sokeri oli tietenkin ollut kohollaan. Ajattelin, että saisi kuitenkin herkutella, mutta kyllä seuraavaan satsiin lisätään sokeria ja nautitaan paremmasta pullasta. Öljy ei tehnyt siitä mitenkään huonoa pullaa tai no kyllähän se voi tekee pullasta parempaa :D

      Kiitos Taru vielä kommentistasi! :)

      Poista
    2. Kun näin postauksesi halusin jotenkin jakaa sitä mitä itse tiedän diabeteksesta. Itselläni on kaksi siskoa joilla on tyypin 1 diabetes. Tietoni perustuu suurimmalta osin siihen mitä olen heiltä oppinut näiden 16 vuoden aikana. Ruokavalio riippuu myös suuresti siitä onko diabeetikko laiha, normaali vai ylipainoinen. Toisille rasva on pahempi sekoittamaan sokeriarvot ja toisille sokeri. Meillä siskoni syövät normaalisti kaikkea mitä on tarjolla juhlissa ollut, mutta muistan yhden tuttavan joka ei voinut syödä juustoja kun ne pistivät sokerit ihan huippuunsa! Hienoa ja huomaavaista on kuitenkin ajatella toisen ihmisen parasta ja ottaa heidät näin huomioon :) Itse olen usein pettynyt esimerkiksi siitä, ettei laktoosittomia vaihtoehtoja ole tarjolla, vaikka tämäkin vaiva on niin yleinen. Itse teen lähes kaikki laktoosittomana, ettei kukaan vaan jää ilman herkkuja! :D

      Poista
    3. Tällaisia kommentteja jää usein kaipaamaan ja on ihanaa, kun tällaisen tärkeän asian tiimoilta saa lisätietoa. Juhlissa pitäisi kyllä aina ottaa huomioon myös ne laktoosittomat vaihtoehdot ja se on vielä niin helppoakin, kun melkein jokaisen ohjeen voi muuttaa laktoosittomaksi ja ne sopii kaikille. Olen vain valitettavan usein saanut kuulla, ettei se ole niin tärkeää, kun onhan "lääkkeet" olemassa ja heidän tarvitsee vain ennakoida pikkuisen, niin asia on kunnossa. Tässä saa kuitenkin kuulla sen toisenkin puolen, että ne jotka kärsivät laktoosin vaikutuksista toivoisivat laktoosittomia juhlia :D Kiitos Taru tästäkin valaisevasta kommentista!

      Poista
  5. Tänään taas maisteltiin ystävän kanssa tätä pullaa ja kyllä se vieläkin oli minusta hyvää! :) Ystävä sanoi, että eihän se niin makeaa ole, mutta hyvää on. Ystäväni kehotti lisäämään kardemumman määrää ja uskoisin kyllä itsekkin sen auttavan :) Sanoi kuitenkin, että tämä pitko olisi parasta köyhien ritareiden muodossa.

    VastaaPoista
  6. Hejsan min kära kusin! Det där vore något för mig! Och om jag ska vara ärlig så "hängde" jag inte riktigt med i eran diskussion om diabetes. Men en sak har jag lärt mig att det är så individuellt med diabetes och personer/kost. Och en sån sak mellan Sverige/Finland skiljer också sjukdomen, hur man ska göra. Och en sån sak det du vet om mig,stämmer in på mig. Men kanske inte på andra personer. Men detta måste vi göra någon gång! Kul att du har hittat en sån recept! 10p! Många kramar till er alla! Sorry att jag inte har skrivit på ett tag. Har haft mycket att göra! Du Tack snälla för sakerna! Vi hörs! Hälsa
    alla där! Kram //Sussu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hej kära Sussu! Ja det är som du säger och det är just det vi diskuterat om. Jag tror du skulle gilla den här varianten för du äter så lite socker att du skulle säkert tycka det var gott! :) jag ska baka det åt dig nästa gång eller så finns det kvar i frysen ;D skojar bara! många kramar dit me' ♥♥♥

      Poista
  7. Moi! Det låter bra! Vi slänger in en längd i micron medan vi väntar på kaffet;-) Ihan jees!!! Skrattar! Hälsa alla där borta! Kuuhlaan! Puss&kram!//Sussu! P.S komihåg att släng på en klick smör på innan du sätter den i microt så den håller sig lite mjuk tills vi kommer. Ha.ha.ha moi då!;-):-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Absolut kära ni! Smörklicken på innan micron =) Kram! ♥

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)