perjantai 2. toukokuuta 2014

Valion Mangojuustokakku

 

Mangojuustokakku esimerkiksi kevään juhliin! Resepti on peräisin Valion sivuilta. Muutin sitä sen verran, että päälle laitoin säilykepersikkaa, -mandariinilohkoja ja kivihedelmän siivuja. Kesällä saa taas suomalaisia tuoreita vadelmia niin tämänkin juustokakun voi täysin tehdä allaolevan ohjeen mukaan. Käy tutustumassa valion ihaniin resepteihin osoitteessa: www.valio.fi.

 

Pohja


1  pak  (185 g) Wilhelmina-keksiä
50  g Valio voita

 

Täyte


2  tlk  (à 425 / 250 g) säilykemangoa
1  tl raastettua limetinkuorta
1/2  dl limettimehua
1  rkl vaniljasokeria
2  rasiaa  (à 200 g) Valio Viola® mango tuorejuustoa
liivatelehteä
valkuaista
2  dl sokeria
2  rkl Valio 3 hedelmän mehua tai vettä

 

Kiille


2  dl Valio 3 hedelmän mehua
1  dl hyytelösokeria

 

Koristeluun



kotimaisia vadelmia



  Valmistusohje


Murskaa keksit esim. muovipussissa tai monitoimikoneella. Sekoita joukkoon sulatettu voi. Vuoraa rengasvuoan pohja (Ø 24 cm) leivinpaperilla. Taputtele keksiseos sille.

Täyte: Valuta mangot hyvin. Soseuta mangot. Kakkuun tarvitaan 1 - 2 limettiä niiden koosta ja mehukkuudesta riippuen. Pese ne kuumalla vedellä ja harjalla. Raasta pintakuori ohuelti. Purista 1/2 dl mehua. Yhdistä mangososeeseen limetinkuori ja -mehu, vaniljasokeri ja tuorejuusto. Sekoita hyvin. Anna liivatelehtien pehmitä runsaassa, kylmässä vedessä 5 - 10 min. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi sähkövatkaimella esim. teräskulhossa. Lisää sokeri pieninä erinä vaahtoon ja jatka vatkaamista, kunnes vaahto on kiiltävää ja kuohkeaa. Purista liivatelehdistä vesi. Liuota ne kiehuvaan mehuun tai veteen. Kaada liivateseos koko ajan sekoittaen mangoseokseen. Lisää lopuksi valkuais-sokerivaahto. Kaada täyte vuokaan. Peitä foliolla ja anna hyytyä mielellään yli yön.

Kiille: Kuumenna mehu kiehuvaksi. Lisää hyytelösokeri, sekoita ja kiehauta. Jäähdytä 3 - 4 min hiljalleen sekoittaen, jotta seos ei kuoretu. Kaada varoen kakun päälle.

Nosta kakku jääkaappiin. Kun kiille on hyytynyt kunnolla, irrota vuoan reunus ja laita kakku tarjolle. Koristele halutessasi esim. vadelmilla.

 

VINKKI


Jos pakastat kakun, suojaa vuoka hyvin alumiinifoliolla. Sulata jääkaapissa. Tee kiille vasta tarjoamispäivänä.

 

GLUTEENITON MANGOJUUSTOKAKKU


Korvaa ohjeen keksipohja seuraavalla seoksella: 150 - 160 g gluteenittomia digestive-keksejä (esim. Glutano Landtaler tai Semper) murennettuina + 75 g Valio voita sulatettuna + 1/4 dl sokeria. Valmista muuten samaan tapaan kuin tavallinen kakku.


2 kommenttia:

  1. Ihana kakku ja ihanan raikas! Olen tykännyt paljon tuosta mangotuorejuustosta ja se Valion vaniljatuorejuusto on toivottu uutuus kyllä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kyllä oli kiva juustokakku! Nyt kaipailee raikkaita kakkuja kun mennään kesää kohti :) Kyllä se vaniljatuorejuusto on parasta sitten Sunnuntain vaniljavalmisteen...niin kiitän että toivat sen Violan valikoimaan. Kiitos Taru kommentistasi!

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)