torstai 6. joulukuuta 2012

Kakkutäytteitä TOP 5

1. Kinuski-puolukkatäyte

Kinuskikastike:
1 ½ dl kuohukermaa
1 ½ dl fariinisokeria
Kerma-tuorejuustovaahto:
1 ½ dl kuohukermaa
75 g maustamatonta tuorejuustoa
1 ½ liivatelehteä
2 rkl vettä
50-75 g (jäisiä) puolukoita


Valmista ensin kinuskikastike. Mittaa kerma ja fariinisokeri kattilaan. Kuumenna sekoitellen, kunnes seos kiehuu ja jatka keittämistä parin minuutin ajan. Anna kastikkeen jäähtyä (kylmä vesihaude nopeuttaa) ja siirrä jääkaappiin. Kastikkeen täytyy olla täysin kylmää ennen vaahdotusta. Tee kastike mielellään valmiiksi jo vaikka edellispäivänä. Vaahdota kerma ja sekoita joukkoon tuorejuusto. Vatkaa kylmä kinuskikastike vaahdoksi. Sekoita kinuskivaahto kerma-tuorejuustoseokseen. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Kiehauta vesi ja sulata liivatteet siihen. Sekoita täytteeseen. Lisää joukkoon jäiset puolukat ja levitä täyte kostutetun pohjan päälle. Tuoreet puolukat voi ripotella täytteen joukkoon levitettäessä sitä pohjan päälle. Näin puolukoiden mehu ei pääse värjäämään ja maustamaan kinuskivaahtoa. Hyydytä jääkaapissa pari tuntia ennen vuoasta irrottamista.

2. Mansikkatäyte

400g mansikoita
4 dl vispikermaa
200g tuorejuustoa
4 rkl sokeria
4 liivatelehteä
½ dl vettä

Soseuta marjat. Vaahdota kerma ja sekoita joukkoon tuorejuusto, sokeri ja mansikkasose. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Kiehauta vesi ja sulata liivatteet siihen. Sekoita täytteeseen. Levitä täyte kostutetun pohjan päälle. Hyydytä jääkaapissa pari tuntia ennen vuoasta irrottamista.


3. Valkosuklaatäyte vadelmilla

4 dl vispikermaa
200 g vaniljarahkavalmistetta (Sunnuntai)
tai maustamatonta tuorejuustoa
250 g valkosuklaata
n. 200 g jäisiä suomalaisia vadelmia

Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon vaniljarahkavalmiste. Sulata suklaa mikrossa miedolla lämmöllä. Lisää vaahtoon ja sekoita tasaiseksi. Levitä täytettä kakkupohjien päälle ja asettele jäiset vadelmat täytteen päälle tasaisesti.

4. Lakritsitäyte

250 g Kick-karkkeja tai -patukoita
3 dl kuohukermaa

2,5 dl kevytvispiä
1 prk lemon curd tahnaa

Sulata Kick-karkit kuohukerman joukkoon (älä anna kiehua).
Anna seoksen levätä jääkaapissa yön yli.
Vatkaa kovaksi vaahdoksi ja sekoita joukkoon vatkattu kevytvispi.
 Levitä lemon curdia ohut kerros kakkupohjan päälle ja sen päälle kerros lakritsitäytettä.
Riittää kahteen väliin.

5. Dumletäyte

180g dumle karkkeja
3 dl kuohukermaa

Sulata dumlet kerman joukkoon (ei saa kiehua). 
Anna jäähtyä jääkaapissa yön yli. 
Vatkaa vaahdoksi.
Kaikki kakkutäyte suosikit paitsi Dumletäyte Kinuskikissan ohjeilla! Nam! :)

2 kommenttia:

  1. Ihania täytteitä! Tuo kinuskitäyte on sama kuin mitä minäkin käytän Kinuskikissalta, on ihanaa! :) Olen tehnyt puolukastakin, mutta useammin olen laittanut vadelmia. Meillä on pojan synttärit torstaina ja sinne teen juuri tämän täytteen vadelmilla :) Terv.Taru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätäkin sivua pitäisi päivittää :) kun on tullut paljon lemppareita lisää, mutta kyllä nää kinuskikissan on niin hyvii, että pysyy listoilla! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)