torstai 3. lokakuuta 2013

Herkullista Pätkiskakkua


Pätkissuklaa on yksi minun lemppareista ja kakkuihin se eksyy aika useinkin antamaan lisäpotkua. On se vain niin hyvää! Itse olen tehnyt monen monta pätkiskakkua Myllyn paras reseptillä, jonka on kehitellyt Sonja Varras vuoden 2006 reseptikilpailuun. Alkuperäinen resepti löytyy täältä.

Koristeeksi yritin taiteilla mielikuvituskukkia sokerimassasta ja kyllä ne saivat kakkua koristaa, vaikkakin tulos oli hieman outo  :D Tässä teille resepti kokonaisuudessaan:

4 dl Myllyn Paras Erikoisvehnäjauhoja
3 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
3-4 rkl kaakaojauhetta
150 g sulatettua voita tai margariinia
2 dl maustamatonta jogurttia tai kermaviiliä
6
patukkaa Pätkistä
3
kananmunaa

Kuorrutus:
200 g suklaata
100 g voita tai margariinia

Sekoita kakkutaikinan kuivat aineet keskenään. Lisää paloitellut pätkikset sulaneen rasvan joukkoon ja sekoita. Lisää rasvan sekaan jogurtti ja munat. Lisää vielä kuivat aineet. Sekoita seos huolella, taikinaa ei kuitenkaan tarvitse vatkata koneella. Laita taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista n. 45 minuuttia 175-asteessa. Kumoa kakku heti kuumana varovasti pois vuoasta ja anna jäähtyä.

Sulata kuorrutuksen aineet varovasti liedellä kattilassa koko ajan sekoittaen (tai mikrossa) ja valuttele kuorrutus jäähtyneen kakun päälle. Voit ripotella pinnalle vaikka suklaahippuja koristeeksi. (Itse koristelin hasselpähkinärouheella ja sokerimassakoristeilla)


Resepti: Sonja Vannas. MTV3 / Arjan Leivontanurkan Isänpäivä-reseptikilpailun parhaimmistoa vuonna 2006.

Ihanaa tulevaa viikonloppua kaikille! Ensi viikolla esittelyssä leipomani juustosarvet ja karpaloiset kuppikakut resepteineen. Leivontailoa!


4 kommenttia:

  1. Voisiko tämän kakun tehdä munattomana? Millä munan korvaisi? Kiitos pikaisesta vastauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Johanna! En uskalla luvata että onnistuisi munattomana. Täytyisi vain kokeilla. Netistä varmasti löytyy munattomia kakkupohjan reseptejä mitä voisi soveltaa yhteen tämän kanssa :)munien korvaaminen on haaste kyllä. Toivottavasti löydät ratkaisun. Terv. Sanna

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)