tiistai 26. helmikuuta 2013

Sannan lempikakku - Sannas favorittårta


Sannan lempikakku

Ihanan täyteläinen vaniljasitruunatäyte piiloutuu tämän makean ja hempeän ulkokuoren alle. Kevättä odotellessa mieleeni muistuvat jo kesän kukkaset ja täten kukat saavat koristaa tätäkin kakkua. Tämä kakku sopii niin pääsiäiseksi kuin lakkiaisjuhliinkin. Muuttamalla kuorrutteen väriä kakusta muuntuu moneksi. Kukkiakin voi muotoilla erimallisia, joko muoteilla tai ilman.

Kakkupohja:

6 kananmunaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi munasokeriseokseen. Sekoita varoen, ettei taikinasta katoa kuohkeus. Kaada seos voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (halkaisijaltaan 24 cm) ja paista uunin alatasolla n. 45min 175 asteessa. Kumoa kakku pian uunista ottamisen jälkeen. Anna jäähtyä. Leikkaa kakusta kolme tasapaksua levyä.

Kostutus:
n. 2 dl

Täyteläinen vaniljasitruunatäyte:
2,5 dl Flora Vanillaa (vispautuva vanilliinikastike)
250 g Mascarponejuustoa
200 g sitruunarahkaa
0,75 dl vaniljakreemijauhetta

Vaahdota vanilliinikastike. Sekoita vanilliinivaahdon joukkoon mascarpone, sitruunarahka ja vaniljakreemijauhe.

Nosta yksi pohjalevy kakkulautaselle. Levitä kostutetun kakkulevyn päälle noin puolet täytteestä. Laita seuraava pohjalevy, kostuta ja levitä loput täytteestä. Säästä kuitenkin pieni määrä täytettä kakun päälle, koska se eristää kosteuden ja kuorrute pysyy siistinä. Kostuta päällimmäinen kakkulevy ja levitä kakun pinnalle ohuelti täytettä, jotta saat tasaisen pinnan kuorrutteelle.

Koristeet ja kuorrute:
n. 600 g sokerimassaa, kaulintamassaa (tai marsipaania).
n. 100 g sokerimassaa tai kaulintamassaa kukkia varten
Dr. Oetker Love koristerakeita
Dr. Oetker valkoista sokerikuorrutetta (toimii liimana)

Värjää sokerimassa. Kuorruta kakku sokerimassalla. Kiinnitä aikaisemmin valmistetut
kuivanneet sokerimassakukat kakkuun sokerikuorrutteella tai elintarvikeliimalla.
Klikkaamalla alla olevaa linkkiä näet kakun teon vaihe vaiheelta.





Kukkamuotteja, joita saa leivontatarvikeliikkeistä.
Monipuolisia koristerakeita, jotka sopivat kakun koristeluun.
Pursota sokerikuorrutetta yön yli kuivuneiden kukkien keskelle ja sirottele päälle koristerakeita.
Erilaisten piparkakkumuottien avulla voit helposti loihtia erilaisia koristereunoja kakkuihin.
Elintarvikeliimalla saat reunan helposti pysymään paikoillaan, mutta toki voit liimata reunan myös veden ja sokerikuorrutteen sekoituksella.
Kuorrutetun kakun päälle kannattaa ensin sommitella koristeiden paikkoja ja sitten vasta liimata ne paikoilleen.
Valmis kakku! :)


14 kommenttia:

  1. Taas naapurin kakkuasiantuntija kommentoi: oli hyvä liitto makeaa ( kuorrutus) ja raikasta ( täyte). Sitruunavanilja täyte oli tosi kiva, pääsi korkealle kakkutäytteiden top-vitosessa! Ja pikkutyyppi tykkäs kans, sanoo että namnam ja kattelee kuvaa :)

    VastaaPoista
  2. Naapurin sisarkin kiinnitti heti huomiota tähän ohjeeseen, kuulostaapa hyvältä! Nyt E vaan harjoittelemaan, niin saadaan sitten pikkumiehen synttäreillä tätä!

    VastaaPoista
  3. Pikkutyyppi on mun paras kakkukriitikko ♥ Mukava kuulla E, että tykkäsit :)

    Mukava kun piipahdit kommentoimaan R! Pikkumiehen synttäreille saadaan kyllä tätä, kun kakun leipominen on ehdottomasti minun hommia! Ei me anneta äidin sotkeentua siihen ollenkaan :D

    VastaaPoista
  4. Moi! Det är alltid lika kul o titta in i din blogg för det är alltid något nyt du har gjort! Du kammar verkligen hem fulla poäng för sina fina underverk! Klart10+! Och man liksom på något vis ser vår tecken på dom! De kul!!! Ha det bäst därborta. Många kramar!//Sussu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Härliga du! :) Tack så mycket för din fina kommentar Sussu! Ja våren är snart här och det syns säkert också i de här bakverken som jag gör till oss själva :) Snart så ses vi och då ska jag baka nåt riktigt gott! Kram på er och hälsa så mycket!

      Poista
  5. Voi kun kauniit keväinen!

    Hanna

    VastaaPoista
  6. Vilken fin tårta...och vad roligt med tidnings reportaget, så himla bra! :) många kramar från oss !

    VastaaPoista
  7. Tack Katja! Kul att ni gillade den :)Visst var det en extra spännande dag för mig på torsdag när den publicerades. Många kramar från oss till er alla!

    VastaaPoista
  8. Heips!aattelin että käykö täyte laittaa myös kääretorttuun? /Anette

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)